perjantai 30. marraskuuta 2012

Valkosuklaa-daimkakku

Valkosuklaata ja daimia, nam! Tätä Hellapoliisin reseptiä olen käyttänyt jo useampaan otteeseen, ja joka kerta kakku on mennyt parempiin suihin hyvinkin nopeasti. 




Pidän itse hyydykekakuissa enemmän tummasta keksipohjasta kuin Digestive-kekseistä tehdyssä, mutta makuasioista ei voi kiistellä. Tässä ohjeessa on käytetty Domino-keksejä, mutta mitkä tahansa tummat täytekeksit ajavat asian loistavasti. Olen huomannut, että jos keksipohjassa käyttää voita margariinin sijaan, on riskinä pohjan kovettuminen. Ongelman voisi toki hoitaa niin, että muistaa ottaa kakun ajoissa huoneenlämpöön pehmiämään, mutta helpompi ja varmempi ratkaisu on käyttää margariinia. Ei ainakaan tarvitse jännittää pohjan onnistumista niin paljon.

Pohja:
200 g tummia täytekeksejä murustettuna
75 g margariinia tai voita sulatettuna

Täyte:
2 1/2 dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100-130 g valkosuklaata
250 g maitorahkaa tai tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
1 1/2  isoa Daim -suklaapatukkaa rouhittuna (= 3 palaa)

Sekoita keksinmurut ja sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla, lisää rahka. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa, lisää sitruunamehu ja daimmurut.Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä 2-4 tuntia tai yön yli. 
Koristele Daim-murskalla tai suklaarouheella




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Munattomat ja maidottomat banaanimuffinit

Kaapissa ei ole erikseen leivontaa varten ostettuja raaka-aineita, mutta jotakin tekisi kuitenkin mieli leipoa.. Tässä tilanteessa päädyn yleensä aina muffinseihin. Niitä kun voi varioida loputtomiin, ja yhden raaka-aineen puuttuminen ei välttämättä johda katastrofiin. 

Mustuneita banaaneita on sääli heittää roskiin, mutta ei niitä meillä kukaan syökään. Muffineihin mustuneet banaanit ovat parhaita, koska ne ovat jo pehmeitä ja makeita sisältä. Vihreällä ja raa'alla banaanilla lopputulos ei liene niin mehukas. 






Tällä kertaa kaapista uupuivat kananmunat, joten päädyin tekemään munattomia banaanimuffineja Marien ohjetta mukaillen. 


Munattomat ja maidottomat banaanimuffinit (12 kpl)
4dl vehnäjauhoja
2 dl  sokeria (tavallista tai fariinisokeria)
½ tl suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
1 ½ tl soodaa
3 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta 
½ dl ruokaöljyä
2 dl vettä
1 dl keitettyä jäähtynyttä kahvia
2 banaania pieneksi kuutioituna


Mittaa kulhoon jauhot, sokerit, suola, sooda ja kaakaojauhe. Sekoita huolellisesti. Lisää ruokaöljy, vesi, ja kahvi sekoittaen joukkoon. Kuori ja halkaise banaani, ja muussaa se haarrukalla soseeksi. Laita paperiset muffinivuoat muffinipellille. Lusikoi taikina vuokiin niin että paperivuoat ovat melkein täynnä. Paista  200 asteessa noin 15min



Muffinit olivat hyviä, vaikka niistä puuttui kananmunan tuoma kuohkeus. Öljynä käytin macadamia-öljyä, joka soveltuu miedon makunsa ansiosta hyvin juuri makeisiin leivonnaisiin. Pähkinäöljy antoi oman säväyksensä muffinsien makuun.



maanantai 26. marraskuuta 2012

Mansikkainen britakakku

Tein ensimmäistä kertaa britakakkua, ja se onnistui yli odotusten. Kakusta tulee näyttävä ilman mitään sen suurempia koristeluita, ja makukin oli todella hyvä. Kakkupohja yhdistettynä marengin makeuteen vaatii mielestäni täytteeltä jotain hapokkuutta, ja siksi lisäsinkin täytteeseen sitruunarahkaa. Makeat ja raikkaat marjat päällä kruunaavat kokonaisuuden. Jos pidät makeammasta versiosta, jätä sitruunarahka pois ja korvaa se maustamattomalla rahkalla tai kermavaahdolla. 



Pohja: 
125 g leivontamargariinia/voita
1 dl sokeria
3 kpl keltuaisia
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kevytmaitoa

Pinnalle: 
3 kpl valkuaisia
1 1/2 dl sokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa. Anna jäähtyä. Pohjan ohje Maku.fi



Täyte:
3 dl kuohukermaa
2 dl sitruunarahkaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl-1 dl sokeria
puoli litraa mansikoita
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon sitruunarahka. Puolita jäähtynyt kakkulevy. Nosta toinen puolikas tarjoiluvadille. Levitä päälle kermavaahto ja mansikoita. Nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele britakakku mansikoilla.