maanantai 26. marraskuuta 2012

Mansikkainen britakakku

Tein ensimmäistä kertaa britakakkua, ja se onnistui yli odotusten. Kakusta tulee näyttävä ilman mitään sen suurempia koristeluita, ja makukin oli todella hyvä. Kakkupohja yhdistettynä marengin makeuteen vaatii mielestäni täytteeltä jotain hapokkuutta, ja siksi lisäsinkin täytteeseen sitruunarahkaa. Makeat ja raikkaat marjat päällä kruunaavat kokonaisuuden. Jos pidät makeammasta versiosta, jätä sitruunarahka pois ja korvaa se maustamattomalla rahkalla tai kermavaahdolla. 



Pohja: 
125 g leivontamargariinia/voita
1 dl sokeria
3 kpl keltuaisia
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kevytmaitoa

Pinnalle: 
3 kpl valkuaisia
1 1/2 dl sokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa. Anna jäähtyä. Pohjan ohje Maku.fi



Täyte:
3 dl kuohukermaa
2 dl sitruunarahkaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl-1 dl sokeria
puoli litraa mansikoita
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon sitruunarahka. Puolita jäähtynyt kakkulevy. Nosta toinen puolikas tarjoiluvadille. Levitä päälle kermavaahto ja mansikoita. Nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele britakakku mansikoilla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti